Yhdistyksemme

Ammattiosaston  jäsenmäärä on noin 180 henkeä

Tehyn Pirkkalan ammattiosasto 363:n tehtävänä on koota toimialueensa sosiaali- terveys ja kasvatusalan tehtävissä toimivat ammattitutkinnon suorittaneet henkilöt jäsenikseen ja Tehyn toiminnan piiriin. Ammattiosastomme toimii sääntöjensä ja liiton toimielinten päätösten mukaan ammatillisena etujärjestönä. Ammattiosaston toiminta on jäsenten tavoitteista lähtevää toimintaa.

Eniten jäseniämme työskentelee terveyskeskuksen vastaanotoissa, sairaalaosastoilla, hoivaosastoilla, vanhainkoti- palvelukeskuksessa sekä varhaiskasvatuksessakodeissa.

Ammattiosaston hallituksessa on 6 jäsentä ja puheenjohtaja. Pääluottamusmiehenä toimii Satu Lejman.

Ammattiosasto toimii kahden kokouksen mallilla, joka tarkoittaa sitä, että järjestämme vuodessa kaksi sääntömääräistä kokousta, kevät- ja syyskokouksen. Kokouksien yhteydessä tarjotaan ruoka kokousväelle.

Edunvalvonnan lisäksi jäsenille järjestetään virkistystoimintaa retkien, teatteri-iltojen ym. merkeissä. Näihin hallitus ottaa mielellään ideoita vastaan.

Ammattiosasto tiedottaa toiminnastaan kotisivuilla, sähköpostilla ja ammattiosaston jäsenille tarkoitetussa suljetussa facebook- ryhmässä sekä instagramissa.

Olitpa työssä tai kotona, vakituinen tai keikkalainen, toivottavasti kiinnostuit toiminnastamme. Vain osallistumalla voit vaikuttaa oman ammattialasi asioihin.

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä ammattiosaston hallituksen jäseniin. Yhteystiedot löydät yhteystiedot- kohdan alta. Voit myös lähettää meille viestin kotisivujen kautta tai sähköpostilla ao363@tehy.net

Hallitus